torstai 28. kesäkuuta 2007
sunnuntai 17. kesäkuuta 2007
6.6.2007 AFRIKKALAISTA ARKEA AMMATTIKOULULLA
Aamupaivalla kuvaamme eri oppiaineiden opetusta koulun esitteita ja web-sivuja varten.Saatuamme Eevan matkatavarat ja tarvittavat johdot lappariin olemme lopultakin voineet aloittaa koulun toiminnan valokuvaamisen, esitemateriaalin ja nettisivujen tyostamisen. Huomaamme opiskelijoiden ja opettajien olevan todella motivoituneita ja keskittyneita opiskeluun.Opetustahti on kova ja perusteellinen. Kello 10.30 nautimme teen , eli chain opettajien huoneessa. Teehetki tarjoaa oivan mahdollisuuden tutustua opettajiin lahemmin. He tuntuvat olevan innostuneita seurastamme ja tulemme toimeen iloisissa merkeissa. Kaikkia tuntuu myos huvittavan se ettemme tunne viela kaikkia tapoja. Taalta loytyy kylla paljon innokkaita opastajia.
Paivalla vierailemme kaupungin keskustassa. Matka taittuu matatulla, minibussilla joka poimii kyytiin tien varresta. Matatu ei lahde ennen kuin se on tayteen ahdettu. Silla paasee nopeasti ja huolettomasti pitkin teita ja tienpientareita. Kyytiin mahtuu 12-22 henkiloa, matkustajien koosta riippuen. Kyyti kaupunkiin maksaa n. 20 kenian shillinkia eli n. 20 senttia. Kaupunki tuntuu edelleen yhta kaaottiselta, mutta jostain syyta meille ei enaa yriteta kaupata tavaroita yhta ponnekkaasti.Saamme kulkea varsin rauhassa.
Illalla pyydamme ammattikoululaisia piirtamaan koululle logon. Moni nuorista paneutuu piirtamiseen antaumuksella vaikka he eivat ensisilmayksella vaikuta olevan kovin kokeneita piirtajia. Taitavasti tehdyissa piirustuksista toistuu luonto, aurinko ja erikoisesti ankkaemot poikasineen. Moni oppilaista viimeistelee toitaan pitkin viikkoa ja palauttavat ne ujosti asuntoomme iltaisin.Iltapalaksi on tarjolla Ugalia, jota syomme sormin afrikkalaiseen tapaan. Ugali on tayttavaa maissista keitettya mannapuuron kaltaista lisuketta, jota tarjoillaan lihan ja pinaattimuhennoksen kanssa. Yölla tarinoimme afrikasta yovartijoiden kanssa.He ovat kovasti kiinnostuneita Suomesta.KARIBU-TERVETULOA
7.-8.6.2007 ARAP MOIN LASTENKOTI
Tutustumme ympäristöön ja loydamme lahistolta hollantilaisten yllapitaman kahvilan. Lopulta paikka, jossa saa istua taysin rauhassa. Moni vastaantulevista lapsista ei ole koskaan aikaisemmin nahnyt valkoista ihmista. He tervehtivat innokkaasti. Muutama uskaltautuu myos puristamaan kadesta, taman jalkeen he tarkistavat onko heidan katensa muuttunut valkoiseksi.Paasaantoisesti ihmiset tuntuvat olevan meista positiivisen kiinnostuneita.
Lahdemme vierailulle Arap Moin orpokotiin, jonka henkilokunnalle viemme kirjeita Suomesta. . Tullessamme pihaan noin 50 lasta lahtee lahestymaan meita.
Lapset vaikuttavat olevan tottuneita eurooppalaisiin hoitajiin . He tarttuvat kiinni sormista, jaloista ja housujen remmeista, kattelevat ja kiipeavat syliin. Meille esitellaan lastenkotia. Kierramme koululuokat ja lasten asuntolat. Arap moissa asuu noin 150 lasta aivan pikkuvauvoista hieman isompiin ja kaikkien heidän hoitamisessa ja ruokkimisessa on suuri työ. HABARI GANI ?- MITA KUULUU?
9.6.2007
Lauantaina tapaamme Nakurun keskustassa ATK-opettajan, joka nayttaa meille " nopean " nettikahvilan eli cypercafen. Hitaimmista kahviloista ei ole toivoakaan paasta suomen servereille alle parin tunnin.Saamme lahetettya pakolliset sahkopostit, vaikka yhteys patkii ja takkuilee.Hikoiltuamme cybercafessa paatamme syoda kaupungilla, jonka jalkeen haemme paikallisesta matkahuollosta Villen rinkan, joka on lopultakin toimitettu Nairobista Nakuruun Securicorin toimistoon.
Aika on afrikassa erilaista. Kaupungille menemiseen ja muutaman asian hoitamiseen voi vierahtaa helposti kokonainen paiva. Matatut eivät noudata aikatauluja, renkaat puhkeavat tai autoa tankataan matkan varrella. asiat tapahtuvat taalla kirjoittamattomien
sääntöjen mukaan, omalla painollaan. Kun kavelemme maaratietoisesti eteenpain saamme olla rauhassa, heti katsoessamme katukylttiä tai epäröidessämme sekunnin verran suunnasta katulapsien ja katukauppijaiden joukko on ympäroinyt meidat. Emme anna katulapsille rahaa ettei he osta liimaa, vaan annamme heille jotakin pienta kuten pahkinoita, purukumia, karkkia tms.syotavaa. Usea lapsista kertoo
nimekseen Daniel. Sattumaako vaiko nimi, joka kerrotaan ulkomaalaisille?
JINA LAKO NI NANI ?– MIKA ON SINUN NIMESI?
10.6. MENENGAIN KRAATERIT
Lahdemme opettajan, kikuju miehen kanssa tutustumaan lahella sijaitseviin kraatereihin. Matkustamme tukutukulla eli kolmipyoraisella koppimopotaksilla,
tulivuoren juurelle. Ajamme lapi rikkaiden asuinalueen ja naemme aavistukseen siita miten suuria elintasoeroja afrikassa on. Ajamme vuorta ylospain ja ohitamme muutaman maanviljelija kylan. Paikalliset lapset ymparoivat meidat. Valokuvaamme heita paljon. Lapsista on hauskaa nahda oma kuvansa kameran naytolta. He pyytavat rahaa ja ilahtuvat saadessaan pahkinoita. Sunnuntai on paiva, jolloin afrikkalaiset miehet juovat raskaan viljelmilla vietetyn viikon paatteeksi. Lapset kuljeskelevat pitkin teita, naisia ei juuri nay missään.Kylien keskustat koostuvat muutamasta baarista ja kioskista seka
savesta ja aaltopellista rakennetuista taloista. Coca Colan mainoskyltit erottuvat kuitenkin luonnon keskelta.
Olemme noin 3500 metrin korkeudessa meren pinnan ylapuolella. Kovassa kuumuudessa nousu huippua kohden tuntuu raskaalta.Nousuun kuluu aikaa reilu tunti, mutta aika tuntuu ikuisuudelta. Rintakehaa puristaa, hiki valuu ja on vaikea pysya sitkean kikuju-oppaan perassa.Kraaterien huipulta avautuva nakoala tekee matkan kuitenkin nousemisen arvoiseksi.Meningai on yksi maailman suurimmista kraatereista, joka ei ole ollut aktiivinen miljooniin vuosiin.Vulkaaninen hohkakivi, jota kaytetaan jalkaraspina, on usein peraisin talta alueelta. Luonto on ehdottomasti upeimmillaan alhaalla tulivuoren laaksossa ja vuoria seka taivasta nakyy silmankantamattomiin. Lehmät kuljeskelevat vapaina vuoren harjanteilla.Tuntuu uskomattomalle etteivät ne putoa alas laiduntaessaan. Paluumatkalla alkaa sataa ja kastumme paasta varpaisiin. Kenialaiset pelkaavat sadetta, koska heilla ei ole varaa tulla sairaaksi. Meista sade tuntuu ihanan viilentavalta. Kavelemme takaisin keskustaan, jonne matkaa kertyy kymmenkunta kilometria. Illan paatteeksi heittelemme frisbeeta ammattikoululaisten kanssa ja menemme
nukkumaan vasyneina.
Jina lango ni...... – Minun nimeni on....
Aamupaivalla kuvaamme eri oppiaineiden opetusta koulun esitteita ja web-sivuja varten.Saatuamme Eevan matkatavarat ja tarvittavat johdot lappariin olemme lopultakin voineet aloittaa koulun toiminnan valokuvaamisen, esitemateriaalin ja nettisivujen tyostamisen. Huomaamme opiskelijoiden ja opettajien olevan todella motivoituneita ja keskittyneita opiskeluun.Opetustahti on kova ja perusteellinen. Kello 10.30 nautimme teen , eli chain opettajien huoneessa. Teehetki tarjoaa oivan mahdollisuuden tutustua opettajiin lahemmin. He tuntuvat olevan innostuneita seurastamme ja tulemme toimeen iloisissa merkeissa. Kaikkia tuntuu myos huvittavan se ettemme tunne viela kaikkia tapoja. Taalta loytyy kylla paljon innokkaita opastajia.
Paivalla vierailemme kaupungin keskustassa. Matka taittuu matatulla, minibussilla joka poimii kyytiin tien varresta. Matatu ei lahde ennen kuin se on tayteen ahdettu. Silla paasee nopeasti ja huolettomasti pitkin teita ja tienpientareita. Kyytiin mahtuu 12-22 henkiloa, matkustajien koosta riippuen. Kyyti kaupunkiin maksaa n. 20 kenian shillinkia eli n. 20 senttia. Kaupunki tuntuu edelleen yhta kaaottiselta, mutta jostain syyta meille ei enaa yriteta kaupata tavaroita yhta ponnekkaasti.Saamme kulkea varsin rauhassa.
Illalla pyydamme ammattikoululaisia piirtamaan koululle logon. Moni nuorista paneutuu piirtamiseen antaumuksella vaikka he eivat ensisilmayksella vaikuta olevan kovin kokeneita piirtajia. Taitavasti tehdyissa piirustuksista toistuu luonto, aurinko ja erikoisesti ankkaemot poikasineen. Moni oppilaista viimeistelee toitaan pitkin viikkoa ja palauttavat ne ujosti asuntoomme iltaisin.Iltapalaksi on tarjolla Ugalia, jota syomme sormin afrikkalaiseen tapaan. Ugali on tayttavaa maissista keitettya mannapuuron kaltaista lisuketta, jota tarjoillaan lihan ja pinaattimuhennoksen kanssa. Yölla tarinoimme afrikasta yovartijoiden kanssa.He ovat kovasti kiinnostuneita Suomesta.KARIBU-TERVETULOA
7.-8.6.2007 ARAP MOIN LASTENKOTI
Tutustumme ympäristöön ja loydamme lahistolta hollantilaisten yllapitaman kahvilan. Lopulta paikka, jossa saa istua taysin rauhassa. Moni vastaantulevista lapsista ei ole koskaan aikaisemmin nahnyt valkoista ihmista. He tervehtivat innokkaasti. Muutama uskaltautuu myos puristamaan kadesta, taman jalkeen he tarkistavat onko heidan katensa muuttunut valkoiseksi.Paasaantoisesti ihmiset tuntuvat olevan meista positiivisen kiinnostuneita.
Lahdemme vierailulle Arap Moin orpokotiin, jonka henkilokunnalle viemme kirjeita Suomesta. . Tullessamme pihaan noin 50 lasta lahtee lahestymaan meita.
Lapset vaikuttavat olevan tottuneita eurooppalaisiin hoitajiin . He tarttuvat kiinni sormista, jaloista ja housujen remmeista, kattelevat ja kiipeavat syliin. Meille esitellaan lastenkotia. Kierramme koululuokat ja lasten asuntolat. Arap moissa asuu noin 150 lasta aivan pikkuvauvoista hieman isompiin ja kaikkien heidän hoitamisessa ja ruokkimisessa on suuri työ. HABARI GANI ?- MITA KUULUU?
9.6.2007
Lauantaina tapaamme Nakurun keskustassa ATK-opettajan, joka nayttaa meille " nopean " nettikahvilan eli cypercafen. Hitaimmista kahviloista ei ole toivoakaan paasta suomen servereille alle parin tunnin.Saamme lahetettya pakolliset sahkopostit, vaikka yhteys patkii ja takkuilee.Hikoiltuamme cybercafessa paatamme syoda kaupungilla, jonka jalkeen haemme paikallisesta matkahuollosta Villen rinkan, joka on lopultakin toimitettu Nairobista Nakuruun Securicorin toimistoon.
Aika on afrikassa erilaista. Kaupungille menemiseen ja muutaman asian hoitamiseen voi vierahtaa helposti kokonainen paiva. Matatut eivät noudata aikatauluja, renkaat puhkeavat tai autoa tankataan matkan varrella. asiat tapahtuvat taalla kirjoittamattomien
sääntöjen mukaan, omalla painollaan. Kun kavelemme maaratietoisesti eteenpain saamme olla rauhassa, heti katsoessamme katukylttiä tai epäröidessämme sekunnin verran suunnasta katulapsien ja katukauppijaiden joukko on ympäroinyt meidat. Emme anna katulapsille rahaa ettei he osta liimaa, vaan annamme heille jotakin pienta kuten pahkinoita, purukumia, karkkia tms.syotavaa. Usea lapsista kertoo
nimekseen Daniel. Sattumaako vaiko nimi, joka kerrotaan ulkomaalaisille?
JINA LAKO NI NANI ?– MIKA ON SINUN NIMESI?
10.6. MENENGAIN KRAATERIT
Lahdemme opettajan, kikuju miehen kanssa tutustumaan lahella sijaitseviin kraatereihin. Matkustamme tukutukulla eli kolmipyoraisella koppimopotaksilla,
tulivuoren juurelle. Ajamme lapi rikkaiden asuinalueen ja naemme aavistukseen siita miten suuria elintasoeroja afrikassa on. Ajamme vuorta ylospain ja ohitamme muutaman maanviljelija kylan. Paikalliset lapset ymparoivat meidat. Valokuvaamme heita paljon. Lapsista on hauskaa nahda oma kuvansa kameran naytolta. He pyytavat rahaa ja ilahtuvat saadessaan pahkinoita. Sunnuntai on paiva, jolloin afrikkalaiset miehet juovat raskaan viljelmilla vietetyn viikon paatteeksi. Lapset kuljeskelevat pitkin teita, naisia ei juuri nay missään.Kylien keskustat koostuvat muutamasta baarista ja kioskista seka
savesta ja aaltopellista rakennetuista taloista. Coca Colan mainoskyltit erottuvat kuitenkin luonnon keskelta.
Olemme noin 3500 metrin korkeudessa meren pinnan ylapuolella. Kovassa kuumuudessa nousu huippua kohden tuntuu raskaalta.Nousuun kuluu aikaa reilu tunti, mutta aika tuntuu ikuisuudelta. Rintakehaa puristaa, hiki valuu ja on vaikea pysya sitkean kikuju-oppaan perassa.Kraaterien huipulta avautuva nakoala tekee matkan kuitenkin nousemisen arvoiseksi.Meningai on yksi maailman suurimmista kraatereista, joka ei ole ollut aktiivinen miljooniin vuosiin.Vulkaaninen hohkakivi, jota kaytetaan jalkaraspina, on usein peraisin talta alueelta. Luonto on ehdottomasti upeimmillaan alhaalla tulivuoren laaksossa ja vuoria seka taivasta nakyy silmankantamattomiin. Lehmät kuljeskelevat vapaina vuoren harjanteilla.Tuntuu uskomattomalle etteivät ne putoa alas laiduntaessaan. Paluumatkalla alkaa sataa ja kastumme paasta varpaisiin. Kenialaiset pelkaavat sadetta, koska heilla ei ole varaa tulla sairaaksi. Meista sade tuntuu ihanan viilentavalta. Kavelemme takaisin keskustaan, jonne matkaa kertyy kymmenkunta kilometria. Illan paatteeksi heittelemme frisbeeta ammattikoululaisten kanssa ja menemme
nukkumaan vasyneina.
Jina lango ni...... – Minun nimeni on....
sunnuntai 10. kesäkuuta 2007
lauantai 9. kesäkuuta 2007
1.6.2007
AFRIKAN YÖ ON MUSTA, KOSTEA JA MAUSTEINEN
Nairobin lentoasemalla vain ohut lasiovi erottaa kaksi täysin erilaista maailmaa ja elämäntapaa toisistaan. Saavuimme keskelle Afrikan pimeyttä ilman matkatavaroitamme, koska kiireisen koneen vaihdon vuoksi rinkkamme olivat ilmeisesti jaaneet Heathrown lentokentalle.
Kentalla taksikuskit kilpailevat asiakkaistaan. Joosefin ja Mooseksen kyydilla paadymme paikallisten suosimaan vaatimattomaan hotelliin, koska Parkside Hotel on buukattu tayteen kansainvalisia konferenssivieraita ja Tansanian safarille lahtevia turisteja.
Nairobin kadut ovat tayttyneet madaraka-dayn eli Kenian itsenaisyyspaivan juhlijoista.
Olemme lennosta vasyneita ja pienoisessa kulttuurishokissa, joten vetaydymme yhden tahden hotellihuoneeseemme moskiittoverkkojen alle suojaan, paraatien, torveasoittavien autojonojen, tanssijoiden ja gospel-laulajien metelin sekoittuessa kasittomaksi aanten sekamelskaksi pitkin Nairobin katuja. Vaikka olemme taysin vieraassa maassa vailla juomavetta, yopaikkaa, tavaroita tms. lopulta kaikki onneksi jarjestyy joten Hakuna Matata - Ei ongelmia.
2.6.2007
MUSUNGUT NAIROBIN KATUVILINÄSSÄ
Äänekkään yön ja tukevan aamiaisen jalkeen suuntaamme taksilla Parkside hotelliin, jossa meidan on maara tavata kontaktihenkilomme Nakurusta. Tapaamme hotellissa miehen, joka tekee itsestään oppaamme. Lähdemme hankkimaan hieman vaihtovaatteita ja tavaroita erilaisista liikkeista. Musungulta, eli valkoiselta miehelta yritetaan vedattaa katukaupoissa noin kolminkertainen hinta alkuperaisesta. Rahantoivossa olevia ihmisia ja muita onnenonkijoita pyorii kokoajan ymparilla.Emme saa naista hetkenkaan rauhaa. Liikenne kaduilla on holtitonta. Katukuvassa emme nae muita musunguja. Kauppareissulla menee odotettua kauemmin, koska kaymme USA:n Nairobin suurlahetystossa, jonka pihaan on perustettu puistoalue muistoksi vuoden 1998 terrori-iskun 250:lle uhrille,joista suurin osa oli kenialaisia. Hotellissa tapaamme Nakurun ammattikoulun kontaktihenkilon ja paatamme viipya Nairobissa viela yhden yon, koska matkatavaramme ovat tulossa. Talla kertaa yovymme ensimmaiseen majapaikkaan verrattuna todella loisteliaassa ja edullisessa Parkside hotellissa. Myohemmin illalla selviaa, etta toinen laukku tulee vasta seuraavana paivana ja laukut lahetetaan suoraan Nakuruun.On liian myöhäistä lahtea ajamaan Nakurua kohden, koska pimea yllattaisi meidat matkan varrella. Paivan opetus : Haraka haraka, haina baraka – kiireella ei ole siunausta.
3.6.2007
PÖLYSSÄ KOHTI NAKURUA
Ammattikoulun sosiaalityontekija ja NCPA:n (Nakuru christian professional association)tyontekija hakevat meidat Parkside hotellilta. Ajamme kohti Nakurua. Maisemat ja ilmasto vaihtuvat tiiviissa tahdissa matkan varrella. Valilla olemme ylangon viileassa , metsaisessa ja lahes skandinaavisessa ymparistossa, valilla taas laakson pohjalla kuumalla ja polyisella aavikolla.Aurinko porottaa taydelta teralta ja auton ilmastointi huutaa taydella teholla. Nyt on kuuma. Paviaanit pysayttavat auton. Ville ottaa muutaman lahikuvan paviaaniperheesta.. Iso uros tulee aivan lahelle odottamaan makupalaa. Naaras vetaytyy poikasen kanssa ulommalle muun lauma hairitsee liikennetta ja syo huolettomasti mangoja. Paviaaneilla on varsin vaikuttavat silmat ja tutkiva katse, jotka hakevat kysyvasti katsekontaktia.
Matkalla ajamme viiden tiesulun ja poliisipartion lapi. Yksi partioista pysayttaa meidat.
Kaikki on kunnossa ja matka jatkuu. Pysahdymme korkealla nakoalapaikalla ja valokuvaamme kaunista ja aaretonta vuorimaisemaa. Paikalliset lapset lapset haluavat tulla kuvatuiksi. He poseeraavat kiinnostuneina kameralle.Taukopaikalta ostamme tuoreita ananaksia ja syomme intialaista ruokaa. Tauon jalkeen alkaa matkan kova osuus. Afrikan kuumuus on armoton. Rutikuivilta teilta nousee sumun kaltainen valtava polypilvi, joka tekee hengittamisen vaivalloiseksi. Paikoitellen nakyvyys on niin huono, etta auto on pakko pysayttaa.Suuret rekat ohittavat muhkuraisella ja huonokuntoisella tiella henkiloautoja.Lopulta kaikki on yhta kaaosta, eika mitaan ole nakyvissa, kokemus on unenomainen. Lopulta on paasemme Nakuruun Centre of Hopen ammattikouluun, Koulu sijaisee vuorenhuipulla tarjoten huikean nakyman Nakurujarvelle ja kaupunkiin. Alue on viilea ja miellyttava, muurit ja vartijat tuovat turvallisuutta. Asuntomme on kuin hotelli parhaasta paasta.On mukavaa asettua lopulta aloilleen. LALA SALAMA – HYVAA YOTA
ENSIMMAINEN PAIVA NAKURUSSA
Tutustumme sosiaalityontekijan opastuksella kouluun ja ammattikoulun alueeseen ja hankkeisiin. Taalla opiskellaan ompelua, puutoita, kampaamoalaa ja ATK:ta. Kaikki tuntuvat olevan meista
positiivisen kiinnostuneita ja innostuneita. Muutama oppilaista tulee tekemaan lahempaa tuttavuutta.Henkilokunta on mukavaa ja tunnemme itsemme tervetulleiksi. Iltapaivalla lahdemme kaupunkiin ostamaan valttamattomyystarvikkeita, kuten juomavetta. Nakurussa on paljon katulapsia. Nuori mies imppaa liimaa kadulla. Kolme lasta haataa hanet tiehensa.
Nainen kantaa lasta kaarittynä froteepyyhkeeseen. Mies ajaa ohi pyoralla jonka tarakalle on pakattu kymmenia vesikanestereja. Bodabodat, eli pyörätaksit polkevat eteenpain katuvilinassa. Nuubialainen pitka ja siro kaunotar kulkee ylvaana juhlapuvussa vakijoukon keskella. katupojat ovat ajautuneet kasirysyyn. Kolmipyoraiset mopotaksit vievat matkustajia. Sadepilvet keraantyvat kaupungin ylle. Kello viiden sade on tulossa. Liimanhaistelija uhkaa heittaa kivenmurikalla ja kuivaa samalla kyyneleitaan resuiseen liiviin .Vieressa nuori poika myy tyynyja.Virkamies kavelee silmaa rapayttamatta roskalajan lapi. Katulapset itkevat lohduttomina keskella katua ja tonkivat roskia. Köyhyys näkyy ja tuntuu kaikkialla. Tama on Afrikka, vastakohtaisuuksien maa.Tata on vaikea sanoin kuvailla. NIMECHOKA – OLEN VASYNYT
5.6.2007 GREETINGS FROM AMERICA
Paiva on Afrikan mittapuun mukaan kiireinen. Saamme paikan johtajattarelta kyydin Securicoriin, jonne Eevan rinkka on eilen toimitettu. Selvitamme Villen matkatavaroiden tilaa, koska rinkka on edelleen kateissa. Johtajatar kay talla valin hoitamassa asioitaan kaupungilla. Palaamme koululle, jonne on saapunut 6 hengen saarnajaryhma USA:sta. Kokoonnumme ruokalaan. Vieraamme julistavat uskoaan. Saarnojen keskella huudetaan Hallelujaa ja kiitetaan Jeesusta. Motivaatiopuheen jalkeen uskoon tulleita pyydetaan nostamaan katensa ylos ja heidat siunataan ja heidan sielunsa pelastetaan. Puheen jalkeen liitymme amerikkalaisten seuraan.Meille tarjoillaan upea lounas johon sisaltyy limpparia, kanaa, afrikkalaista leipaa, eli chapatia, riisia ja lihapataa. Samaan aikaan oppilaat syovat riisia ja papuja. Saarnamiehet laskevat ruokapoydassa afrikan matkalla pelastamiaan sieluja. Paikallisen tavan mukaan he istuttavat muutaman puun ammattikoulun pihaan.
Tapaamme myös lounaalla NCPA:N johtokunnan ystavallisia jasenia. He arvostavat todella suomalaisten kummivanhempien ja tahojen sponsorointia taalla Nakurussa.ASANTE SANA – PALJON KIITOKSIA
AFRIKAN YÖ ON MUSTA, KOSTEA JA MAUSTEINEN
Nairobin lentoasemalla vain ohut lasiovi erottaa kaksi täysin erilaista maailmaa ja elämäntapaa toisistaan. Saavuimme keskelle Afrikan pimeyttä ilman matkatavaroitamme, koska kiireisen koneen vaihdon vuoksi rinkkamme olivat ilmeisesti jaaneet Heathrown lentokentalle.
Kentalla taksikuskit kilpailevat asiakkaistaan. Joosefin ja Mooseksen kyydilla paadymme paikallisten suosimaan vaatimattomaan hotelliin, koska Parkside Hotel on buukattu tayteen kansainvalisia konferenssivieraita ja Tansanian safarille lahtevia turisteja.
Nairobin kadut ovat tayttyneet madaraka-dayn eli Kenian itsenaisyyspaivan juhlijoista.
Olemme lennosta vasyneita ja pienoisessa kulttuurishokissa, joten vetaydymme yhden tahden hotellihuoneeseemme moskiittoverkkojen alle suojaan, paraatien, torveasoittavien autojonojen, tanssijoiden ja gospel-laulajien metelin sekoittuessa kasittomaksi aanten sekamelskaksi pitkin Nairobin katuja. Vaikka olemme taysin vieraassa maassa vailla juomavetta, yopaikkaa, tavaroita tms. lopulta kaikki onneksi jarjestyy joten Hakuna Matata - Ei ongelmia.
2.6.2007
MUSUNGUT NAIROBIN KATUVILINÄSSÄ
Äänekkään yön ja tukevan aamiaisen jalkeen suuntaamme taksilla Parkside hotelliin, jossa meidan on maara tavata kontaktihenkilomme Nakurusta. Tapaamme hotellissa miehen, joka tekee itsestään oppaamme. Lähdemme hankkimaan hieman vaihtovaatteita ja tavaroita erilaisista liikkeista. Musungulta, eli valkoiselta miehelta yritetaan vedattaa katukaupoissa noin kolminkertainen hinta alkuperaisesta. Rahantoivossa olevia ihmisia ja muita onnenonkijoita pyorii kokoajan ymparilla.Emme saa naista hetkenkaan rauhaa. Liikenne kaduilla on holtitonta. Katukuvassa emme nae muita musunguja. Kauppareissulla menee odotettua kauemmin, koska kaymme USA:n Nairobin suurlahetystossa, jonka pihaan on perustettu puistoalue muistoksi vuoden 1998 terrori-iskun 250:lle uhrille,joista suurin osa oli kenialaisia. Hotellissa tapaamme Nakurun ammattikoulun kontaktihenkilon ja paatamme viipya Nairobissa viela yhden yon, koska matkatavaramme ovat tulossa. Talla kertaa yovymme ensimmaiseen majapaikkaan verrattuna todella loisteliaassa ja edullisessa Parkside hotellissa. Myohemmin illalla selviaa, etta toinen laukku tulee vasta seuraavana paivana ja laukut lahetetaan suoraan Nakuruun.On liian myöhäistä lahtea ajamaan Nakurua kohden, koska pimea yllattaisi meidat matkan varrella. Paivan opetus : Haraka haraka, haina baraka – kiireella ei ole siunausta.
3.6.2007
PÖLYSSÄ KOHTI NAKURUA
Ammattikoulun sosiaalityontekija ja NCPA:n (Nakuru christian professional association)tyontekija hakevat meidat Parkside hotellilta. Ajamme kohti Nakurua. Maisemat ja ilmasto vaihtuvat tiiviissa tahdissa matkan varrella. Valilla olemme ylangon viileassa , metsaisessa ja lahes skandinaavisessa ymparistossa, valilla taas laakson pohjalla kuumalla ja polyisella aavikolla.Aurinko porottaa taydelta teralta ja auton ilmastointi huutaa taydella teholla. Nyt on kuuma. Paviaanit pysayttavat auton. Ville ottaa muutaman lahikuvan paviaaniperheesta.. Iso uros tulee aivan lahelle odottamaan makupalaa. Naaras vetaytyy poikasen kanssa ulommalle muun lauma hairitsee liikennetta ja syo huolettomasti mangoja. Paviaaneilla on varsin vaikuttavat silmat ja tutkiva katse, jotka hakevat kysyvasti katsekontaktia.
Matkalla ajamme viiden tiesulun ja poliisipartion lapi. Yksi partioista pysayttaa meidat.
Kaikki on kunnossa ja matka jatkuu. Pysahdymme korkealla nakoalapaikalla ja valokuvaamme kaunista ja aaretonta vuorimaisemaa. Paikalliset lapset lapset haluavat tulla kuvatuiksi. He poseeraavat kiinnostuneina kameralle.Taukopaikalta ostamme tuoreita ananaksia ja syomme intialaista ruokaa. Tauon jalkeen alkaa matkan kova osuus. Afrikan kuumuus on armoton. Rutikuivilta teilta nousee sumun kaltainen valtava polypilvi, joka tekee hengittamisen vaivalloiseksi. Paikoitellen nakyvyys on niin huono, etta auto on pakko pysayttaa.Suuret rekat ohittavat muhkuraisella ja huonokuntoisella tiella henkiloautoja.Lopulta kaikki on yhta kaaosta, eika mitaan ole nakyvissa, kokemus on unenomainen. Lopulta on paasemme Nakuruun Centre of Hopen ammattikouluun, Koulu sijaisee vuorenhuipulla tarjoten huikean nakyman Nakurujarvelle ja kaupunkiin. Alue on viilea ja miellyttava, muurit ja vartijat tuovat turvallisuutta. Asuntomme on kuin hotelli parhaasta paasta.On mukavaa asettua lopulta aloilleen. LALA SALAMA – HYVAA YOTA
ENSIMMAINEN PAIVA NAKURUSSA
Tutustumme sosiaalityontekijan opastuksella kouluun ja ammattikoulun alueeseen ja hankkeisiin. Taalla opiskellaan ompelua, puutoita, kampaamoalaa ja ATK:ta. Kaikki tuntuvat olevan meista
positiivisen kiinnostuneita ja innostuneita. Muutama oppilaista tulee tekemaan lahempaa tuttavuutta.Henkilokunta on mukavaa ja tunnemme itsemme tervetulleiksi. Iltapaivalla lahdemme kaupunkiin ostamaan valttamattomyystarvikkeita, kuten juomavetta. Nakurussa on paljon katulapsia. Nuori mies imppaa liimaa kadulla. Kolme lasta haataa hanet tiehensa.
Nainen kantaa lasta kaarittynä froteepyyhkeeseen. Mies ajaa ohi pyoralla jonka tarakalle on pakattu kymmenia vesikanestereja. Bodabodat, eli pyörätaksit polkevat eteenpain katuvilinassa. Nuubialainen pitka ja siro kaunotar kulkee ylvaana juhlapuvussa vakijoukon keskella. katupojat ovat ajautuneet kasirysyyn. Kolmipyoraiset mopotaksit vievat matkustajia. Sadepilvet keraantyvat kaupungin ylle. Kello viiden sade on tulossa. Liimanhaistelija uhkaa heittaa kivenmurikalla ja kuivaa samalla kyyneleitaan resuiseen liiviin .Vieressa nuori poika myy tyynyja.Virkamies kavelee silmaa rapayttamatta roskalajan lapi. Katulapset itkevat lohduttomina keskella katua ja tonkivat roskia. Köyhyys näkyy ja tuntuu kaikkialla. Tama on Afrikka, vastakohtaisuuksien maa.Tata on vaikea sanoin kuvailla. NIMECHOKA – OLEN VASYNYT
5.6.2007 GREETINGS FROM AMERICA
Paiva on Afrikan mittapuun mukaan kiireinen. Saamme paikan johtajattarelta kyydin Securicoriin, jonne Eevan rinkka on eilen toimitettu. Selvitamme Villen matkatavaroiden tilaa, koska rinkka on edelleen kateissa. Johtajatar kay talla valin hoitamassa asioitaan kaupungilla. Palaamme koululle, jonne on saapunut 6 hengen saarnajaryhma USA:sta. Kokoonnumme ruokalaan. Vieraamme julistavat uskoaan. Saarnojen keskella huudetaan Hallelujaa ja kiitetaan Jeesusta. Motivaatiopuheen jalkeen uskoon tulleita pyydetaan nostamaan katensa ylos ja heidat siunataan ja heidan sielunsa pelastetaan. Puheen jalkeen liitymme amerikkalaisten seuraan.Meille tarjoillaan upea lounas johon sisaltyy limpparia, kanaa, afrikkalaista leipaa, eli chapatia, riisia ja lihapataa. Samaan aikaan oppilaat syovat riisia ja papuja. Saarnamiehet laskevat ruokapoydassa afrikan matkalla pelastamiaan sieluja. Paikallisen tavan mukaan he istuttavat muutaman puun ammattikoulun pihaan.
Tapaamme myös lounaalla NCPA:N johtokunnan ystavallisia jasenia. He arvostavat todella suomalaisten kummivanhempien ja tahojen sponsorointia taalla Nakurussa.ASANTE SANA – PALJON KIITOKSIA
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
